Erottelu ja kuuntelusäädöt

Stereoerottelu tulikin käytyä läpi jo aikaisemmin, joten keskitytään nyt pelkästään taajuuserotteluun.

Taajuuserottelulla tarkoitetaan laitteiston kykyä toistaa eri taajuusalueet ja tätä kautta myös eri instrumentit mahdollisimman tasapainoisesti. Mikään alue ei saa olla ylikorostunut tai toisaalta vaimentunut. Äänialueiden on toistuttava myös puhtaasti ilman säröä tai resonansseja. Lähdettäessämme tutkimaan eri äänialueita "alhaalta ylöspäin" aloitamme sub-bassoista.

Sub-taajuudet (alle 60 Hz) enemmänkin tunnetaan kuin kuullaan. Matalat taajuudet tuovat ääneen tukevuutta ja auktoriteettia. Mikään auton osa ei saa rämistä tai helistä. Matalissakin taajuuksissa on myös selvästi havaittavia sävyeroja. Näiden eri nuottien väliset erot on oltava selkeästi kuultavissa, tarkkoina ja dynaamisina.

Midbassotaajuuksilla (60-200 Hz) on esimerkiksi pääosa rummuista. Tärkeimpiä kohtia midbasson äänenlaatua arvosteltaessa on tarkkuus ja napakkuus. Nämä taajuudet tuovat ääneen "potkua" kuitenkaan liioittelematta sitä. Vaikeimpia asioita midbasson säätämisessä ja sovittamisessa autoon on kumina. Kuminaa esiintyy, autosta riippuen, yleensä taajuusalueella 100-200 Hz. Midbassotaajuudet voidaan usein "pilata" jo asennusvaiheessa kiinnittämällä (tai pikemminkin kiinnittämättä jättämällä) elementit huonosti ja ei-tukevaan pintaan. Myös puutteellinen vaimennus aiheuttaa matalille taajuuksille epätarkkuutta ja resonansseja. Näitä perusvirheitä onkin sitten vaikeampaa, jopa mahdotonta korjata säädöillä.

Keskialue (200 Hz-3 kHz) sisältää suurimman osan musiikin taajuuksista. Oman lisämausteensa ja -vaikeutensa keskialueen säätöjen hakemiseen tuo se, että ihmisen korva on herkimmillään näillä taajuuksilla.

Yleisimpiä virheitä keskialueen soundissa on sen liiallinen terävyys tai torvimaisuus. Ääni kuulostaa ikään kuin se tulisi puhelimen luurista. Mikäli keskialueella on säröä, kuulostaa ääni raa'alta ja karhealta. Kaikkien äänien tulisi kuulostaa, kuten on jo monesti mainittu, luonnollisilta ja aidoilta, ilman korostumia. Suuret virheet tai poikkeamat keskialueella voivat sotkea myös äänikentän ja sitä kautta myös stereokuvan.

Diskantti (3 kHz-20kHz) tuo ääneen heleyden. Oikein säädetty diskantti kuulostaa rauhalliselta ja hillityltä. Sen tulee kuitenkin olla selkeästi kuultavissa, muuten ääni kuulosta tummalta ja esimerkiksi puheäänet kuulostavat tulevan ikään kuin "maan alta".

Liiallinen diskantti saa puolestaan esimerkiksi puheäänen s-äänteet sihahtelemaan ja kuulostamaan luonnottomilta ja korostuneilta. Liiallinen diskantti saattaa aluksi hämätä; ääni voi kuulostaa hyvinkin selkeältä ja raikkaalta ja esitystila suurelta ja avaralta. Pidemmän päälle korostus ja liioiteltu tilantunne rupeaa rasittamaan korvia ja aiheuttamaan kuunteluväsymystä. Mikäli diskantissa on säröä, kuulostaa ääni pistävältä ja piikikkäältä.

Tärkeimpänä nyrkkisääntönä säätämisessä voitaneen pitää tasapainoisuutta. Mikään äänialue ei saa hyökätä silmille tai peittää toisia alueita alleen.

Laitteiston tuottaman äänen täytyisi kuulostaa niin aidolta ja luonnolliselta kuin mahdollista. Jälleen palaamme kaveri-esimerkkiin. Mikäli ääni kuulostaa laitteiston toistamana siltä, että voisi kuvitella kaverusten keskustelevan konepellin päällä, voit jälleen onnitella itseäsi tasapainoisesti soivasta järjestelmästä. Edellä mainitut asiat on helpommin sanottua kuin tehtyä.

Takaisin ylös | Takaisin opetusohjelmaan